Luontoäiti käänsi kylkeä Aegeanmerellä

Heräsin aamulla hiukan tokkuraisena, koska olin nähnyt pahaa unta. Raahauduin ylösnoustuani kahvikupin ja jugurtin kanssa Ikarian Centerin yhteisiin ulkotiloihin rupattelemaan ja syömään aamiaista kurssikavereiden kanssa. Olin juuri istunut alas, kun kännykkä piippasi. Huolestunut aviomieheni kyseli, oliko maanjäristys tuntunut Ikarialla, ja olinhan kunnossa. Maanjäristys? Niin, oliko?

Kyllä, minä heräsin yöllä maanjäristykseen, sanoi yksi kreikankielen opettajista. Toinen kreikan opettaja kertoi,  että oli myös tuntenut järistyksen, ja että Kosilla oli sattunut pahoja juttuja ja rakennuksia sortunut.

Vastasin miehelleni kännykkään, että oli se täälläkin tuntunut, mutta minä olin nukkua posottanut onnellisena. Kävi ilmi, että kreikkalaiset olivat tunteneet maanjäristystä Ikariallakin, mutta ulkomaalaiset olivat vain nukkuneet. Vain ryhmämme ruotsalaisjäsen oli ihmetellyt yöllä puoli kahden aikaan, että mikä hänen kroppaansa vaivaa, kun tuntuu oudolta.Järistys oli Ikarialla Kosia paljon lievempi.

Kreikkalaisen mytologian mukaan meren jumala Poseidon kiukuttelee, ja se aiheuttaa maanjäristyksiä. Joidenkin nykyajan mystikkojen mukaan maan ytimessä asustava Äiti Maa tuntee olonsa tukalaksi ja joutuu oikomaan jäseniään, josta aiheutuu luonnonmullistuksia maan pinnalla.

Matalapaine yrittää Atheras-vuoren yli, mutta ei onnistu. Yli kilometrin korkuisen vuoren huippu kätkeytyy raskaaseen pilvivaippaan.

 

Oli miten oli, on erittäin kurjaa, että ihanassa Kreikassa järisee.Välimeren alue on erityisen herkkää maanjäristyksille. Tämä johtuu siitä, että alueella kohtaavat kolme erillistä mannerlaattaa: euroaasialainen, arabialainen ja afrikkalainen. Yksi saumakohta kulkee Aegeanmeren halki. Maanjäristyksessä kuoli kaksi ihmistä. Järistys ei ollut tämän kesän ensimmäinen. Aiemmin Lesboksen saarella rakennukset kärsivät ja tiettävästi joku myös kuoli.

Laatat liikkuvat vuodessa vain muutaman senttimetrin verran, mutta niiden valtava paino saa maan värähtelemään pienemmästäkin liikkeestä. Maapallon kuoriosa koostuu 20 suurehkosta mannerlaatasta, jotka “kelluvat” maan jähmeän sisusosan päällä.

Auringonnousua läheltä Artehousaa.

Maanjäristyksen keskus oli Turkin Bodrumissa. En varsinaisesti pelännyt, vaikka maanjäristys olikin ollut suhteellisen raju ja aiheuttanut tuhoa läheisellä Kosin saarella. Jouduin kuitenkin miettimään strategiaani, jos maa sattuisi järisemään. Ilmiselvää on, että ulos rakennuksesta ja mahdollisimman aukealle paikalle. Sitä on kuitenkin etukäteen turha pelätä, koska todennäköisesti se tulee nin yllättäen, että ei ehdi tekemään juurikaan mitään. Parvekkeelle ei kannata rynnätä. Koulussa kreikkalaislapsia kehoitetaan menemään pöydän alle. Jostain taas luin ohjeen, että jos herää sängyssä järistykseen, kannattaa pysyä siellä, mutta suojata pää ja hartiat tyynyllä.

Kreikkalaiset sanoivat, että ovat tottuneet, eivätkä pelkää, mutta kokevat järistykset epämiellyttäviksi. He olivat melkein kateellisia, kun sanoin, että Suomessa ei järise kuin aavistuksen verran joskus.

Tällä matkalla mietin muutenkin paljon luonnonvoimia: kuinka ankaria ne voivat olla ja kuinka ne muovaavat maailmaa ja olemassaoloamme. Mietin myös paljon tulevaisuutta, eikä se näytä kovin hyvältä. Kun lämpötila nousee tuonne 40 asteeseen, tulee ihmisistä melko toimintahaluttomia ja -kyvyttömiä. Koin ainakin itse raskaana tuollaiset lämpötilat. Jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan, niin, no niin…

Kreikassa on ollut tänä kesänä myös poikkeuksellisen sateisia ja viileitä säitä.

Varmaa on kuitenkin se, että jos ihminen on toiminnallaan saanut aikaan ilmastonmuutoksen, ihminen voi toiminnallaan myös jarruttaa sitä. Pysäyttämisestä en tiedä.

Luin juuri Ylen uutisista jutun jossa sanottiin näin: Vaikka hiilidioksidipäästöt loppuisivat nyt, maailma muuttuu rajusti jo seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Miljoonakaupunkeja ja kokonaisia valtiota jää veden alle, maanviljelystä tulee mahdotonta monilla alueilla ja äärimmäiset sääolosuhteet tappavat miljoonia. Kaikki tämä tapahtuu jo nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *