Samos is a holiday paradise – look at my favourite spots!

  1. Pythagoreion. Samos has many villages for a perfect holiday. My favourite so far is Pythagoreion. It has a lively harbour, shopping streets, lots of good restaurants and bars and good beaches.

My favourite view in Pythagoreion is from the Hotel Antionios´roof pool. This photo makes me happy during the Finnish cold and dark winter. Antonios is a very nice and cosy family hotel in a very good location. The harbour is near and the closest beach is only about 100 metres away.

Pythagoreion harbour is an idyllic place to spend your time and meet people – the new and old aquintaces. Many tourists come year after year. But Pythagoreion needs new people too. In the summer months the harbour often has many luxury yachts in it too.

Captain Andreas takes you to fun day trip with his boat to Samiopoula island. He is an old and experinced navigator, entertainer and a very good dancer.

My favourite beach in Pythagoreion , the Potokaki beach stretches a long way from Pythagoreion almost til Ireon. They beach is a nice mixture of pebble and sand. It has lots of air and space but the waves don’t get too rough. This is the Doryssa Seaside Resort part of the beach. Doryssa is the biggest hotel in Samos and very nice. If you need manicure, pedicure or other treatmens – go there.

Children enjoy Samos a lot. Here is my daughter jumping in the Doryssa’s pool.

Before and after dinner – go to a bar. Here is Gregory Spagos, the owner of the Gregory’s Bar – a very wellknown meeting point in Pythagoreion. Fun people, relaxed atmosphere and good drinks.

Strawberry Margarita.

The Pythagoreion town beach is also nice and relaxed place with calm water. You don’t pay for the chairs and umbrellas but you are asked to eat in the restaurant that keeps the beach. I ate lunch in Faros Fish Restaurant which had an excellent crab salad.

Crab salad at Faros Fish Restaurant at the Pythagoreion town beach.

2. Archeological sites and museums. Samos is one of my favourite greek islands because of the interesting museums and archeological sites. For example Pythagoreion’s archeological museum is excellent and in a new airconditioned building. I stronly recommend it.

The history of Samos and Greece can be very well examined in the Samos museums.

The Heraion of Samos was a large sanctuary to the goddess Hera. It was designated a UNESCO World Heritage Site in 1992.

Pythagoreio archeological museum has an excellent collection.

The wine museum is well worth a visit. Samos soil is very rich and the island procuces especially excellent aperitives and dessert wines. http://www.samoswine.gr/index.html

Famous wines of Samos.

…to be continued with the monasteries, Koumaradei, Kokkari etc…

Luontoäiti käänsi kylkeä Aegeanmerellä

Heräsin aamulla hiukan tokkuraisena, koska olin nähnyt pahaa unta. Raahauduin ylösnoustuani kahvikupin ja jugurtin kanssa Ikarian Centerin yhteisiin ulkotiloihin rupattelemaan ja syömään aamiaista kurssikavereiden kanssa. Olin juuri istunut alas, kun kännykkä piippasi. Huolestunut aviomieheni kyseli, oliko maanjäristys tuntunut Ikarialla, ja olinhan kunnossa. Maanjäristys? Niin, oliko?

Kyllä, minä heräsin yöllä maanjäristykseen, sanoi yksi kreikankielen opettajista. Toinen kreikan opettaja kertoi,  että oli myös tuntenut järistyksen, ja että Kosilla oli sattunut pahoja juttuja ja rakennuksia sortunut.

Vastasin miehelleni kännykkään, että oli se täälläkin tuntunut, mutta minä olin nukkua posottanut onnellisena. Kävi ilmi, että kreikkalaiset olivat tunteneet maanjäristystä Ikariallakin, mutta ulkomaalaiset olivat vain nukkuneet. Vain ryhmämme ruotsalaisjäsen oli ihmetellyt yöllä puoli kahden aikaan, että mikä hänen kroppaansa vaivaa, kun tuntuu oudolta.Järistys oli Ikarialla Kosia paljon lievempi.

Kreikkalaisen mytologian mukaan meren jumala Poseidon kiukuttelee, ja se aiheuttaa maanjäristyksiä. Joidenkin nykyajan mystikkojen mukaan maan ytimessä asustava Äiti Maa tuntee olonsa tukalaksi ja joutuu oikomaan jäseniään, josta aiheutuu luonnonmullistuksia maan pinnalla.

Matalapaine yrittää Atheras-vuoren yli, mutta ei onnistu. Yli kilometrin korkuisen vuoren huippu kätkeytyy raskaaseen pilvivaippaan.

 

Oli miten oli, on erittäin kurjaa, että ihanassa Kreikassa järisee.Välimeren alue on erityisen herkkää maanjäristyksille. Tämä johtuu siitä, että alueella kohtaavat kolme erillistä mannerlaattaa: euroaasialainen, arabialainen ja afrikkalainen. Yksi saumakohta kulkee Aegeanmeren halki. Maanjäristyksessä kuoli kaksi ihmistä. Järistys ei ollut tämän kesän ensimmäinen. Aiemmin Lesboksen saarella rakennukset kärsivät ja tiettävästi joku myös kuoli.

Laatat liikkuvat vuodessa vain muutaman senttimetrin verran, mutta niiden valtava paino saa maan värähtelemään pienemmästäkin liikkeestä. Maapallon kuoriosa koostuu 20 suurehkosta mannerlaatasta, jotka “kelluvat” maan jähmeän sisusosan päällä.

Auringonnousua läheltä Artehousaa.

Maanjäristyksen keskus oli Turkin Bodrumissa. En varsinaisesti pelännyt, vaikka maanjäristys olikin ollut suhteellisen raju ja aiheuttanut tuhoa läheisellä Kosin saarella. Jouduin kuitenkin miettimään strategiaani, jos maa sattuisi järisemään. Ilmiselvää on, että ulos rakennuksesta ja mahdollisimman aukealle paikalle. Sitä on kuitenkin etukäteen turha pelätä, koska todennäköisesti se tulee nin yllättäen, että ei ehdi tekemään juurikaan mitään. Parvekkeelle ei kannata rynnätä. Koulussa kreikkalaislapsia kehoitetaan menemään pöydän alle. Jostain taas luin ohjeen, että jos herää sängyssä järistykseen, kannattaa pysyä siellä, mutta suojata pää ja hartiat tyynyllä.

Kreikkalaiset sanoivat, että ovat tottuneet, eivätkä pelkää, mutta kokevat järistykset epämiellyttäviksi. He olivat melkein kateellisia, kun sanoin, että Suomessa ei järise kuin aavistuksen verran joskus.

Tällä matkalla mietin muutenkin paljon luonnonvoimia: kuinka ankaria ne voivat olla ja kuinka ne muovaavat maailmaa ja olemassaoloamme. Mietin myös paljon tulevaisuutta, eikä se näytä kovin hyvältä. Kun lämpötila nousee tuonne 40 asteeseen, tulee ihmisistä melko toimintahaluttomia ja -kyvyttömiä. Koin ainakin itse raskaana tuollaiset lämpötilat. Jos maapallon lämpötila jatkaa nousuaan, niin, no niin…

Kreikassa on ollut tänä kesänä myös poikkeuksellisen sateisia ja viileitä säitä.

Varmaa on kuitenkin se, että jos ihminen on toiminnallaan saanut aikaan ilmastonmuutoksen, ihminen voi toiminnallaan myös jarruttaa sitä. Pysäyttämisestä en tiedä.

Luin juuri Ylen uutisista jutun jossa sanottiin näin: Vaikka hiilidioksidipäästöt loppuisivat nyt, maailma muuttuu rajusti jo seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Miljoonakaupunkeja ja kokonaisia valtiota jää veden alle, maanviljelystä tulee mahdotonta monilla alueilla ja äärimmäiset sääolosuhteet tappavat miljoonia. Kaikki tämä tapahtuu jo nyt.

Villi, vapaa ja karu Ikaria tuo parannuksen stressaantuneelle

Kolme viikkoa Kreikassa – kaksi viikkoa Ikarialla ja viikko Samoksella teki tehtävänsä: löysin kadonneet palat itsestäni, olen rentoutunut, iloinen, onnellinen ja toiveikas. Aurinko paistaa sisälläni ja osaan vähän kreikkaa! Otin satoja valokuvia ja tutustuin todella mielenkiintoisiin ihmisiin. Ja mikä parasta – luulen, että pitkään minua vaivannut stressi ja uupumus väistyi!

Löysin parannuksen siitä, mikä tekee ihmisistä Ikariallakin tavallista pitkäikäisempiä. Hiljainen vuoristo ja meri-ilma, sielua ravitsevat maisemat, uiminen, valo ja lämpö, kiireettömyys, oman sisäisen minäni kuunteleminen, jokapäiväiset päiväunet eli kunnon siesta, toisten samanmielisten seura, yhteisöllisyys, keskustelut, keskinäinen myötätunto, kreikkalaiset tanssit, vähän viiniä joka päivä ja kirsikkana kakun päällä paras ja terveellisin kreikkalainen ruoka mitä olen koskaan syönyt.

Kreikan alkeet oppii hyvin 11 päivässä – ja vähän enemmänkin. Menimme epäsäännöllisiin verbeihin asti…

Isona ilona oli myös aivojen vaivaaminen uusilla kirjaimilla, jotka totisesti aluksi eivät olleet helppoja. Kreikkalaiset epäsäännölliset verbit veivät ajatukset pois huolista, rahasta ja kilapailuyhteiskunnan vaatimuksista. Uuden kielen aloittaminen nollasta on erityisen hauskaa, koska se auttaa löytämään itsestään  taas sen tyypin, joka ei ole niin taitava ja kaikkivoipa. Annan vielä extraplussan tervehdyttävälle vaeltamiselle vuoripolkuja pitkin. Bravo, efcharisto poli Ikaria! Kiitos ihana Ikaria!

Auringonlasku oli Ikarialla aina erilainen ja hämmästyttävän kaunis.

Ikaria on todellakin erilainen saari. Palveluita, baareja ja shoppailumahdollisuuksia ei kannata sieltä lähteä hakemaan, vaikka kyllä niitäkin varmaan on saatavilla.  Turistia ei mielistellä. Ihmiset elävät siellä omaa elämäänsä varten, eikä saaresta ole tehty teatteria turisteja varten. Välillä tuntui, että turisti on ennemminkin vähän niin kuin välttämätön paha. Tajusin tämän eron, kun siirryin tunnin lauttamatkalla Samoksen saarelle, jossa tarjoilijat palvelivat minua enemmän tai vähemmän liimattu hymy kasvoillaan.

Hauskanpitoa riitti. Elishevalla (oik.) oli erityinen taito lukea meille tulevaisuudesta kahvinporoista…

Kambos-beach.

Ikarialainen aikakäsitys on yhä erilainen, siitä blogissa vähän myöhemmin. Erityinen kokemus oli myös Panaghiri, eli tässä tapauksessa Marina-pyhimyksen juhla Arethousan kylässä, siitäkin lisää vähän myöhemmin.

Vaikka miinuksia ja kommelluksia reissussa myös oli, jäin vahvasti plussan puolelle(pankkitiliä lukuunottamatta…)

Haikeus sydämessäni sanoin hyvästit loistaville ryhmäkavereilleni: italialaisille Giancarlolle ja Valentinalle, ruotsalaiselle Theresalle, amerikkalaiselle Karlille ja israelilaiselle Elishevalle. Ja tietenkin Ikarian Centerin perustajalle, realistille ja idealistille, sydämelliselle ja taitavalle opettajalle Mihalikselle. Toinen opettajamme oli loistava nuori, energinen ja iloinen kreikkalainen Vivi. Vivi on kotoisin Thessalonikista. On

Opimme monia kreikkalaisia tansseja, joita harjoittelimme Evdiloksessa opettaja Sofian (pitkät tummat hiukset) johdolla. Hiki virtasi, mutta sitten saimmekin tanssia oikein tosissamme Arethousan kyläjuhlassa.

kehuttava kieliopetuksen tasoa: opin enemmän kreikkaa kuin mitä olisin 11 päivän aikana uskonut olevan mahdollista.

 

 

Oli mieltä virkistävää, niin kuin aina, sukeltaa toisiin kulttuureihin, kieliin ja inhimillisiin tarinoihin. Ja niitä oli kurssin kansainvälisyyden vuoksi monia. Ryhmämme oli toimiva. Hiljalleen avauduimme parin viikon aikana myös elämämme haavoittuvuuksista ja ongelmista, mikä teki meistä lopulta ystäviä keskenämme. Naurua ja hyväntahtoista naljailuaikin riitti.

Yhtenä ystävänä oli amerikkalainen kielitieteen eläkkeellejäänyt professori Karl, joka yli 70-vuotiaana oli elämänsä ensimmäistä kertaa Kreikassa. Opiskeltuaan nuoruudessa antiikin Kreikan ja Rooman kirjallisuutta, kieltä ja kulttuuria hän oli ollut Kreikan suuri ystävä koko aikuisikänsä. Ja nyt – ensimmäistä kertaa Kreikassa – uskomatonta!

Päällimmäisenä mielessä pyörivät vielä kaksi päivää kotiinpaluun jälkeen nämä ihanat ihmiset ja heidän tarinansa. Aegeanin aallot vyöryvät rantaan ja auringon polte on yhä iholla. Kielellä kipristelee Retsinan maku. Kerrottakoon vielä, että jälleennäkeminen perheen kanssa oli iloinen ja onnellinen. Äiti oli lasten mielestä taas kiva ja ihana ja paras kiitos oli kuulla, kuinka ihanaa on taas syödä äidin tekemää ruokaa: jauhelihapihvejä, perunoita, salaattia kreikkalaisella tvistillä ja mustikkapiirakkaa. Kiitos puolisolle, joka piti reissun ajan kiitettävästi huolta kotijoukoista!

 

 

 

Oppitunnit olivat hyviä. Opin enemmän kreikkaa 11 päivässä, kuin olisin uskonut. Tässä tunnilla Evdiloksessa. Puolet tunneista pidettiin alhaalla Evdiloksessa ja puolet ylhäällä kielikoululla.

Ikarian Centren asuinrakennuksia.

Kielikoululta oli mahtavat maisemat alas Karavostamon kylään. Sinne pystyi myös vaeltamaan polkuja pitkin. Kävely kesti noin 30-60 min. vähän reitistä riippuen.

Näin pitkästä aikaa isoja upeita perhosia. Ritariperhosiakin oli, mutta en onnistunut nappaamaan kuvaa. Tässä joku toinen laji.

Huono sää rintama yrittää ylittää Atheras-vuoren Ikarialla, mutta ei onnistu. Vuoren huippu kätkeytyy raskaan pilven alle. Vuori nousee yli kilometrin korkeuteen ja on Ikarian hallitseva elementti.

Kuva vaellukselta Rachesin kylästä kohti rantaa uimaan. Vaellus kesti 2,5 tuntia ja oli reissun huippukokemuksia.

Retsina maistui lounaalla minullekin ensimmäistä kertaa 25 vuoteen.

 

Vuorten hämmentävä hiljaisuus

 

Eilisen kielikoululle saapumisen aiheuttaman alkujärkytyksen jälkeen aloin nähdä enemmän. Tajusin, että nykyihmiselle yksinkertaisuus on eksotiikkaa. Minullekin, vaikka olin kuvitellut olevani jossain määrin luonnonläheinen “jalat maassa” – ihminen.

Pysähtyminen yksinkertaisen kauneuden äärelle on niin vaikeaa! Pysähtyminen ylipäätään on hyvin vaikeaa. Hiljaisuus on pelottavaa. Kamera onneksi helpottaa asiaa. Linssin läpi näkee enemmän.

Saavuin siis eilen Ikarian kielikoululle vuorille lähelle Arethousan pikkuruista kylää. Ensireaktioni oli säikähdys. Kuinka simppeliä! Kuinka rauhallista! Kuinka pysähtynyttä! Olin huolissani – kuinka kestäisin kokonaiset 11 päivää hiljaisuudessa ja rauhassa. Ei ympärillä ravintoloita, rantaaa, uima-altaita, turisteja, tarjoilijoita, kauppoja, baareja, museoita…Apua!

Huoneeni on siisti, mutta yksinkertainen. Ei ilmastointia, onneksi tuuletin kuitenkin. Prameisiin turistikeskuksiin tottuneelle rakennukset näyttävät hyvin vaatimattomilta. Tarkemmin katsottuna liuskekivistä rakennetut muurit ja vilpoiset ulkotilat ovat kuitenkin varsin hienoja ja koknaisuus on hyvin suunniteltu ja toimiva.

Ympäristö on ensinäkemältä karu, mutta hetken tutkimisen jälkeen näen, että se pursuaa kauneutta, puhumattakaan maisemista, jotka ovat fantastiset. Luonnon rauha, johon olen sitten kai kadottanut yhteyden minäkin.

Tutustuttuani muihin kurssilaisiin ja opettajiin kreikkalaisella illallisella huoleni viihtymisestä alkoivat hälventyä entisestään. Pöydän ääressä nauraessamme päähäni tulikin ajatus, että tästä on tulossa hyvä kurssi. Erittäin hyvä!

Oli hienoa viettää iltaa israelilaisen, amerikkalaisen, parin italialaisen, ruotsalaisen ja kreikkalaisten kanssa. Miten hauskaa ja monipuolista porukkaa! Ja kaikkia meitä yhdisti ainakin yksi asia – rakkaus Kreikkaa kohtaan! Kielitieteen professori, arkkitehti, it-pomo, kirjailija, pari journalistia, lentoemäntä ja opettajia. Sopivan sekalainen sakki, että saamme varmasti aikaan hyvän tunnelman.

Hyvin erilaisen päivän kokemukset kruunasi vuoren ylle nouseva täysikuu. Nukahdin onnellisena.

Aivot narikkaan Ikarialla eli laiskamadon onnenpäivä

 

 

Evdilos

Mikä lomailijan onnenpäivä! Ei herätyskelloa, aikaa, kiirettä. Vain unelias helle ja vilpoinen Aegeanmeri. Tänään oli aika heittää aivot narikkaan Ikarian Evdiloksen Kerame-hotellissa. Ja se onnistui kohtalaisen hyvin!

Täällä nautti myös sisäinen erakkorapu. En puhunut kovinkaan monen ihmisen kanssa tänään.

Hotelli on alueen isoin ja sijaitsee jonkin matkan päässä Evdiloksesta. En vaivannut itseäni edes kylään asti kävelemään.

Kävelin karulle kivikkoiselle rannalle uimaan, olin sielläkin yksin, ja uppouduin hetkeksi lempiasiaani, eli valokuvaamiseen. Loput ajasta uiskentelin altaalla. Se oli melko pieni, mutta toimi. Hotellissa lomailee italialaisia, kreikkalaisia ja ranskalaisia.

Tottapuhuen tämä on aivan maaseutua. Kaskaat säksättävät ja aika viruu eteenpäin omaa miellyttävää tahtiaan. Jos olisin täällä hotellissa pidempään, olisi aivan pakko vuokrata auto, tai ainakin skootteri. Huomenna kuitenkin tsekkaan itseni ulos ja muutan vuoristoon kielikouluun. Alkaa opiskelu! Hyvästi laiskamato ja erakkorapu, jään ehkä kaipaamaan teitä.

 

 

Maailman kaunein saaristo tyrmää aamuauringossa

 

Saisinpa tähän kukonlaulun, kaskaiden sirityksen, rantaan vierivät aallot ja mopon pärinän taustaääneksi. Istun Ikarian saarella Kreikassa Kerame-hotellin parvekkeella, ja kuluneeseen vuorokauteen on kuulunut todellista matkustuksen tunnelmaa.

Aamulla mykistyin kuvatessani ihanaa kimmeltävää Aegeanmerta ja ainakin omasta mielestäni maailman kauneinta saaristoa. Pikkukoneella Ateenasta Ikariaan lentää noin 45 minuuttia, mutta se on silkkaa nautintoa. Isosta suihkujetistä ei koskaan näe Kreikan saariston ainutlaatuisuutta, koska ne lentävät niin korkealla.

Näkymä sai melkein herkistymään.

Tunnelmaa ei lainkaan pilannut vieressä innostuksesta pomppiva kreikkalainen isä, joka oli Ateenasta perheineen tulossa viettämään kesälomaa “kotisaarelle”. Hän tuntui tietävän jokaisen koneen tekemän mutkan ulkoa.

Saapuminen Ikarialle oli huisia. Olin onneksi niin keskittynyt kuvaamiseen, etten edes ehtinyt tajumaan, kuinka jyrkän mutkan kone teki lähestyessään saarta. Näin vain renkaan ja nopeasti lähestyvän rannan, jolta lyhyt kiitorata alkoi. Jarrustus oli nopea ja tehokas.

Ok, myönnän. Taksimatka kentältä Evdilokseen ei sujunut niin ihanasti. Andreas-niminen taksikuski pysähtyi matkan varrella tupakalle, jotta asiakas pääsisi ulos hetkeksi hengittämään. Lentokentältä Evdilokseen on autolla noin puolen tunnin matka ja se taittuu hyvin mutkaista vuoristotietä, joka nousee noin kilometrin korkeuteen. Yön nukkumattomuus alkoi siinä vaiheessa huippasta pahan kerran. Thanks God, etten vuokrannut autoa kentältä, siinä olisi tullut jo koti-ikävä…

Lentokoneessa mietin, kuinka ainutlaatuinen luonnonaarre Kreikan saaristo on! Ei ihme, että myyttiset jumalolennot seikkailivat juuri täällä.

Nyt jokaiselle pikkusaarellekin lennetään, mutta kuinka eristyneitä, persoonallisia ja myös omavaraisia saarten on täytynyt olla aikana, jolloin liikuttiin vain meritse. Jotain siitä tunnelmasta on onneksi jäljellä.

Tähän saarten luonteen vaihteluun ja oikeaan matkustuksen tunnelmaan perustuu saarihyppelyn viehätys tänäkin päivänä, luulen. Ikarialle tulokaan ei ollut ihan nopeaa ja helppoa.

Harmi, että talouskriisi ajaa nuoret viimeistään nyt pois kotisaariltaan.

Kreikkalaiset sanovat turismia pelastusrenkaakseen ja sitä se on, mutta toinen ulottuvuus on varmasti huoli saariston ekologisesta kestävyydestä. Siitä aion vähän myös kysellä tällä reissullani.

Ikarian olemus on karu. Tuntui kuin olisi Lapin tuntureille tullut. Englanninkielen taito asiakaspalvelussa on mitä on, eikä turistia välttämättä kohdella kuninkaallisena, toisin sanoen saari ei ole keskittynyt aivan tuohon turistin napaan. Se tuntuu oudolta, mutta toisaalta ihan mukavalta.

En suosittelisi näin ensinäkemältä Ikariaa ensi kertaa Kreikkaan matkaavalle, mutta paatuneelle Kreikka-fanille tämä voi olla hyvinkin silmiä avaava ja viehättävä paikka. Hiukan toki ärsytti, että hotelli ei löytänyt varaustani, jonka oli selvällä englanninkielellä tehnyt, vaan nakkasi minut sisarhotelliin.

Kova helle on Kreikassa hellittänyt. Veikkaan, että lämpöä on siinä kolmen kympin kieppeillä ja tuulee. Se aiheuttaa metsäpalovaaran ainakin tänne Ikarialle sekä naapuriin Samokselle. Luonnonvoimat alati läsnä. Kesäkuussa maa järisi. Vuonna 1993 oli taksikuskin mukaan niin paha metsäpalo, että 12 henkilöä menehtyi Ikarialla.

Ai niin, lupasin arvioida vähän lentoyhtiöitä. AirBaltic oli ok, siis ihan hyvä, mutta meni ja punnitsi käsimatkatavarani Helsingistä Riikaan. Laukku lensi ruumaan ja 40 euroa jouduin maksamaan lisää. Hki-Riika-väli meni ahtaassa koneessa. Riika-Ateena sen sijaan uudentuntuisessa, oikein mukavassa koneessa.

Aegean otti kaiken käsimatkatavaran kiltisti matkustamoon. Tarjosipa vielä mehua ja keksiä lyhyellä lennolla.

Matkakuumetta, epäuskoa ja kipua ennen lähtöä

Heräsin matkapäivän aamuna kurkkukipuun. Kyllä, Suomen kesässä olen nukkunut ikkuna auki ja nauttinut jääkaappilämpötilasta, mutta viime yö taisi olla liikaa. Kurkkukipu ei ole minulle leikin asia –  se voi johtaa ikävyyksiin. Aloitin raivoisan lääkitsemisen.

Tilannetta ei helpota matkakuume, jota piti oikein kuumemittarilla mitata. Huh, ei ollut.

Lisäksi epäusko. Onko todella niin, että minä suurperheen, talven ja vaikka minkä räydyttämä mamma lähden tänään matkalle yksin? Huolehdin vähän aikaa vain itsestäni. Lääkärin määräyksestä, läheisten suosiollisella tuella. Melkein kyynel vierähtää, koska se tuntuu niin epätodelliselta, enkä haluaisi tärvätä tätä mahdollisuutta sairastamiseen.

Etukäteisikäväkin taitaa vähän vaivata. Mutta kotonakin reissataan sillä välin sinne tänne. Puolison roolina on nuorison kuskaaminen juna-asemalle ja takaisin. Kyllä tämä tästä!

Ystäväni Virginie Samokselta kyseli eilen kuulumisia. Hänen määritelmänsä Ikariasta oli, että se on hyvin erityinen ja erikoinen “strange” saari. Tiedän kyllä, että normituristisaarelle en ole menossa, mutta otetaan se yhtenä kiinnostavuutena. Tottakai! Siksihän matkustamme.

Lopultahan tavoitteenani kielikurssilla on myös oppia kreikkaa. Haahaahaa – sovimme, että jatkossa keskustelemme Virginien kanssa kreikaksi. Kirjastosta lainasin jo suomi-kreikka-sanakirjan. Kunhan nyt ensiksi oppisi kirjaimet!

Kalo Taxidi!

“Where is your husband?”

Kuva

Reissuun on enää neljä yötä. Matkasuunnitelmat tarkentuvat. Varasin eilen huoneen hotelli Atheraksesta Evdiloksesta niiksi kolmeksi yöksi, jotka vietän Ikarialla kielikurssin  ulkopuolella. Sain kivan budjettihinnan per yö. Hotelli on sama, jossa puolet kielikurssin tunneista järjestetään.

Näyttää raikkaalta hotellilta, ja siellä on myös allas…sitä ajatellen, että jos kovat helteet jatkuvat. 35 astetta näytti olevan tänään. Suomessa sen sijaan lämpötilat ovat romahtamassa 15 asteella…kääk! Kamala kesä. Aivan kuin toissa kesänä, jolloin lomallani ei paistanut päivääkään aurinko.

Suomessa lämpötila on romahtamassa jopa 15 asteella.

Evdilos on pieni satamakaupunki Ikarian pohjoisrannalla.

Autonvuokraussuunnitelmani joutuivat puntariin – onko tiiviin kielikurssin ohessa edes aikaa ajella saarta ristiin rastiin? Pakko myöntää myös, että hiekkateillä hiuspinnimutkat ja pystysuorat rotkot tien reunalla eivät välttämättä ole mun juttu, ainakaan, jos olen valvonut koko edeltävän matkustusyön….Taidan turvautua taksiin ainakin tuossa kohtaa.

Toki olen kruisaillut skootterilla ja autolla Kreikassa monta kertaa. Kerran aikoja sitten Lefkaksella minulle ei vuokrattu mopoa. Näin on. “Where is your husband”, vaan kysyttiin. Annoin sitten olla koko jutun…vaikka olisihan tuosta nyt voinut vähän suuttua.

Kreetalla ajelin yksin seitsemännellä kuulla raskaana kovassa ukkosessa ja satoi peukalonpään kokoisia rakeita (autolla). Taas kyseltiin husbandin perään. “Where is your husband”, puistelivat kreetalaisrouvat päätään. Sanoin, että muiden lastemme kanssa kotona.

Mutta Kreetalla olikin erittäin hyvät tiet.

Toivottavasti tällä reissulla ei taas kysellä aviomiestä turvaksi. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden Kreikan-matkaan, lupautumalla huolehtimaan lapsista. Aluksi harkitsin, että otan jonkun heistä mukaan, mutta lapset ovat jo saaneet matkailla tänä kesänä. Sain tämän matkan ihan itselleni ja se on huikeaaaa!

Koska Suomessa on tällainen sää, tulevaisuuden reissu-unelmat eivät myöskään hellitä. Ahneuttako?

Seuraava Kreikan matka, voisi suuntautua Meteoraan. Perheen kanssa taas haluaisin Parokselle, ja Kreetalle isomman poppoon kanssa…ja entäpä joogamatka Lesvokselle? Niin monta saarta, niin vähän aikaa!

 

Käsimatkatavaroiden sietämätön keveys

Pakko myöntää, että lähden ensimmäistä kertaa lomamatkalle pelkillä käsimatkatavaroilla. Reissaan yksin ja vaihdan konetta sekä meno- että tulomatkalla, ja lauttamatkustustakin edessä. Lähden siis vain trolleyn ja kameralaukun kanssa matkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut rinkka, mutta se on varattu pojan partioleirille.

Jouduin hankkimaan uuden trolleyn, koska tyttäreni lennähti ystäviensä kanssa Espanjaan viime yönä ja sain hänetkin ylipuhuttua käsimatkatavaroiden varassa matkustamiseen. Niinpä hän pakkasi napakasti topit, shortsit ja flip-flopit vanhaan pehmeäkuoriseen käsimatkalaukkuumme. Jäi sekin vajaa 50 euroa käyttörahaksi nuorten matkalle. Tyttö näytti olevan ihan tyytyväinen, vaikka  kosmetiikkavuoren poisjättäminen hiukan kirpaisi.

Mitään monen sadan euron sijoitusta kapsäkkiin en ollut tekemässä ja selvisinkin alessa alle kuudella kympillä. Päädyin turkoosiin kovakuoriseen laukkuun. Melkein sävy sävyyn säväyttävän Malaga-niskatyynyni kanssa! Ilman niskatyynyä en suostu enää matkustamaan, tuon ostin Malagan verovapaasta. Tyyny tuo huomattavaa nukkumamukavuutta lennolle.

Ateenan kentällä ei saa nukkua!

Ensi perjantai-iltana alkavassa reissussa kuuppaan ottaa vain yksi pikkuseikka. Se, että saavun Ateenan kentälle vasta 2.40 yöllä ja lentoni Ikariaan lähtee 7.30 aamulla. Ateenan kentällä ei ole nukkumismahdollisuutta, mutta noin lyhyeksi ajaksi en viitsi hotelliin mennä. Aion nuokkua jossain kentän nurkassa! Epäilen, että tässä koko matkan tylsin osuus. Näen jo itseni sekavana huojumassa kohti Aegean Airlinesin porttia aamulla.

Sitäpaitsi! Ateenassa voi iskeä aikamoinen helle päin naamaa, jos tämänhetkiset lukemat jatkuvat. Rehellisesti sanottuna toivon, että lämpö putoaisi tuonne kolmeen kymppiin, kun se nyt on häilynyt neljän kympin hujakoilla ja päälle.

Yhtä hankintaa olen vähän miettinyt vielä ennen reissua, vaikka yritänkin selvitä kohtuubudjetilla.

Tekisi kovasti mieleni hankkia hamam-pyyhe. Sellainen iso, kevyt ja ohut. Näytti olevan (Familon) alessa noin kahdenkympin hujakoilla. Se kävisi myös peitosta lentoasemalla nuokkuessani.

Reissu lähenee ja raju tuuli riepottaa pihapuita!

 

Ikaria – odotan aitoa, tarunomaista Kreikkaa

Kuva

Elefteria i thanatos –  vapaus tai kuolema. Se on Kreikan motto sekä Nikos Kazantzakisin kirjan nimi.

“Vapaus tai kuolema” sopii motoksi myös  matkaajalle, kuollakseen vapautta kaipaavalle seikkailijalle. Minullekin. Toinen mottoni voisi olla: Elämä on lyhyt, vietä siitä niin paljon Kreikassa kuin voit.

Blogi käynnistyy varsinaisesti kreikan kielimatkalla Ikarian saarelle, jonne lähden 7.heinäkuuta illalla AirBalticin siivin. Lennän reissulla myös Aegean Airlinesilla, Transavialla ja Norwegianilla. Lupaan antaa näistä lahjomattomia arvioitani.

Ikaria ei ole perinteinen turistisaari, vaan hyvin omaa laatuaan.Odotan siloittelematonta Kreikkaa, villivihanneksia, paahtavia patikkapolkuja ja villejä aaltoja.

Ikaria sijaitsee noin tunnin lauttamatkan päässä Samoksen saarelta, siis myös hyvin lähellä Turkin rannikkoa. Lennän Ikariaan Ateenasta Aegean Airlinesilla.

Etenen blogissa  tunnelmista, maisemista, tilanteista toiseen Kreikan-matkoillani kuvin ja sanoin. En lupaa olla järjettömän kriittinen tai objektiivinen, vaan aina varauksetta hehkuttaa kohteen ihanuutta…no, ei sentään!

Siitä mikä on pielessä lupaan myös kertoa. Jotta blogissa olisi materiaalia muulloinkin kuin Kreikan-matkoilla, saatan tehdä syrjähyppyjä muualle maailmaan. Välillä matkustan yksin, välillä yhdessä perheeni kanssa.

Tietoa on myös luvassa muiden matkailijoiden päätösten tukemiseksi. Kohteita, ravintoloita, nähtävyyksiä, reittejä, aktiviteetteja, kirkkoja, historiaa, luostareita, ihmisiä. Kulttuuria, ruokaa ja kieltä.

Niin, kieltä…

Edessä uusi kieli, uusi saari ja uusi lentoyhtiö. Yllätysmomentteja riittää!

Ikariasta matkustan vielä Samokselle tapaamaan Karlovasin kaupungissa asuvaa ranskalaista ystävääni Virginieta, johon tutustuin viime syksyn Samoksen reissulla. Asun Karlovasissa Anema by the sea– majatalossa. Karlovasi on mielenkiintoinen pieni yliopistokaupunki. Toki Samosta aion tutkia muualtakin. Muun muassa juuri kunnostettu ja avattu Euphalinoksen tunneli on ohjelmassa.

Mutta ensin Ikariaan. Kielikouluni on Ikarian Centre. Se sijaitsee ylhäällä vuorella lähellä Arethousan kylää. Aion asua vajaat pari viikkoa vuorella kielikoulun majoitustiloissa. Reissuja sieltä ympäri saarta tehden mitä nyt pänttäämiseltä ehdin.

Otin sentään yhden hengen huoneen, vaikka yhteismajoitustakin olisi ollut tarjolla puolet halvempaan hintaan. Ei sentään tässä iässä enää…

Olen siis vihdoin päättänyt aloittaa kreikan kielen opinnot. Veri veti aloittamaan uutta kieltä ja mikäs sen sopivampaa kuin kreikka!

Nauttikaa Kreikasta kanssani!

PS:Kuvat muistuttavat viime vuoden ihanista matkoista Parokselle ja Samokselle.