“Where is your husband?”

Kuva

Reissuun on enää neljä yötä. Matkasuunnitelmat tarkentuvat. Varasin eilen huoneen hotelli Atheraksesta Evdiloksesta niiksi kolmeksi yöksi, jotka vietän Ikarialla kielikurssin  ulkopuolella. Sain kivan budjettihinnan per yö. Hotelli on sama, jossa puolet kielikurssin tunneista järjestetään.

Näyttää raikkaalta hotellilta, ja siellä on myös allas…sitä ajatellen, että jos kovat helteet jatkuvat. 35 astetta näytti olevan tänään. Suomessa sen sijaan lämpötilat ovat romahtamassa 15 asteella…kääk! Kamala kesä. Aivan kuin toissa kesänä, jolloin lomallani ei paistanut päivääkään aurinko.

Suomessa lämpötila on romahtamassa jopa 15 asteella.

Evdilos on pieni satamakaupunki Ikarian pohjoisrannalla.

Autonvuokraussuunnitelmani joutuivat puntariin – onko tiiviin kielikurssin ohessa edes aikaa ajella saarta ristiin rastiin? Pakko myöntää myös, että hiekkateillä hiuspinnimutkat ja pystysuorat rotkot tien reunalla eivät välttämättä ole mun juttu, ainakaan, jos olen valvonut koko edeltävän matkustusyön….Taidan turvautua taksiin ainakin tuossa kohtaa.

Toki olen kruisaillut skootterilla ja autolla Kreikassa monta kertaa. Kerran aikoja sitten Lefkaksella minulle ei vuokrattu mopoa. Näin on. “Where is your husband”, vaan kysyttiin. Annoin sitten olla koko jutun…vaikka olisihan tuosta nyt voinut vähän suuttua.

Kreetalla ajelin yksin seitsemännellä kuulla raskaana kovassa ukkosessa ja satoi peukalonpään kokoisia rakeita (autolla). Taas kyseltiin husbandin perään. “Where is your husband”, puistelivat kreetalaisrouvat päätään. Sanoin, että muiden lastemme kanssa kotona.

Mutta Kreetalla olikin erittäin hyvät tiet.

Toivottavasti tällä reissulla ei taas kysellä aviomiestä turvaksi. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden Kreikan-matkaan, lupautumalla huolehtimaan lapsista. Aluksi harkitsin, että otan jonkun heistä mukaan, mutta lapset ovat jo saaneet matkailla tänä kesänä. Sain tämän matkan ihan itselleni ja se on huikeaaaa!

Koska Suomessa on tällainen sää, tulevaisuuden reissu-unelmat eivät myöskään hellitä. Ahneuttako?

Seuraava Kreikan matka, voisi suuntautua Meteoraan. Perheen kanssa taas haluaisin Parokselle, ja Kreetalle isomman poppoon kanssa…ja entäpä joogamatka Lesvokselle? Niin monta saarta, niin vähän aikaa!