Vuorten hämmentävä hiljaisuus

 

Eilisen kielikoululle saapumisen aiheuttaman alkujärkytyksen jälkeen aloin nähdä enemmän. Tajusin, että nykyihmiselle yksinkertaisuus on eksotiikkaa. Minullekin, vaikka olin kuvitellut olevani jossain määrin luonnonläheinen “jalat maassa” – ihminen.

Pysähtyminen yksinkertaisen kauneuden äärelle on niin vaikeaa! Pysähtyminen ylipäätään on hyvin vaikeaa. Hiljaisuus on pelottavaa. Kamera onneksi helpottaa asiaa. Linssin läpi näkee enemmän.

Saavuin siis eilen Ikarian kielikoululle vuorille lähelle Arethousan pikkuruista kylää. Ensireaktioni oli säikähdys. Kuinka simppeliä! Kuinka rauhallista! Kuinka pysähtynyttä! Olin huolissani – kuinka kestäisin kokonaiset 11 päivää hiljaisuudessa ja rauhassa. Ei ympärillä ravintoloita, rantaaa, uima-altaita, turisteja, tarjoilijoita, kauppoja, baareja, museoita…Apua!

Huoneeni on siisti, mutta yksinkertainen. Ei ilmastointia, onneksi tuuletin kuitenkin. Prameisiin turistikeskuksiin tottuneelle rakennukset näyttävät hyvin vaatimattomilta. Tarkemmin katsottuna liuskekivistä rakennetut muurit ja vilpoiset ulkotilat ovat kuitenkin varsin hienoja ja koknaisuus on hyvin suunniteltu ja toimiva.

Ympäristö on ensinäkemältä karu, mutta hetken tutkimisen jälkeen näen, että se pursuaa kauneutta, puhumattakaan maisemista, jotka ovat fantastiset. Luonnon rauha, johon olen sitten kai kadottanut yhteyden minäkin.

Tutustuttuani muihin kurssilaisiin ja opettajiin kreikkalaisella illallisella huoleni viihtymisestä alkoivat hälventyä entisestään. Pöydän ääressä nauraessamme päähäni tulikin ajatus, että tästä on tulossa hyvä kurssi. Erittäin hyvä!

Oli hienoa viettää iltaa israelilaisen, amerikkalaisen, parin italialaisen, ruotsalaisen ja kreikkalaisten kanssa. Miten hauskaa ja monipuolista porukkaa! Ja kaikkia meitä yhdisti ainakin yksi asia – rakkaus Kreikkaa kohtaan! Kielitieteen professori, arkkitehti, it-pomo, kirjailija, pari journalistia, lentoemäntä ja opettajia. Sopivan sekalainen sakki, että saamme varmasti aikaan hyvän tunnelman.

Hyvin erilaisen päivän kokemukset kruunasi vuoren ylle nouseva täysikuu. Nukahdin onnellisena.

Aivot narikkaan Ikarialla eli laiskamadon onnenpäivä

 

 

Evdilos

Mikä lomailijan onnenpäivä! Ei herätyskelloa, aikaa, kiirettä. Vain unelias helle ja vilpoinen Aegeanmeri. Tänään oli aika heittää aivot narikkaan Ikarian Evdiloksen Kerame-hotellissa. Ja se onnistui kohtalaisen hyvin!

Täällä nautti myös sisäinen erakkorapu. En puhunut kovinkaan monen ihmisen kanssa tänään.

Hotelli on alueen isoin ja sijaitsee jonkin matkan päässä Evdiloksesta. En vaivannut itseäni edes kylään asti kävelemään.

Kävelin karulle kivikkoiselle rannalle uimaan, olin sielläkin yksin, ja uppouduin hetkeksi lempiasiaani, eli valokuvaamiseen. Loput ajasta uiskentelin altaalla. Se oli melko pieni, mutta toimi. Hotellissa lomailee italialaisia, kreikkalaisia ja ranskalaisia.

Tottapuhuen tämä on aivan maaseutua. Kaskaat säksättävät ja aika viruu eteenpäin omaa miellyttävää tahtiaan. Jos olisin täällä hotellissa pidempään, olisi aivan pakko vuokrata auto, tai ainakin skootteri. Huomenna kuitenkin tsekkaan itseni ulos ja muutan vuoristoon kielikouluun. Alkaa opiskelu! Hyvästi laiskamato ja erakkorapu, jään ehkä kaipaamaan teitä.

 

 

Maailman kaunein saaristo tyrmää aamuauringossa

 

Saisinpa tähän kukonlaulun, kaskaiden sirityksen, rantaan vierivät aallot ja mopon pärinän taustaääneksi. Istun Ikarian saarella Kreikassa Kerame-hotellin parvekkeella, ja kuluneeseen vuorokauteen on kuulunut todellista matkustuksen tunnelmaa.

Aamulla mykistyin kuvatessani ihanaa kimmeltävää Aegeanmerta ja ainakin omasta mielestäni maailman kauneinta saaristoa. Pikkukoneella Ateenasta Ikariaan lentää noin 45 minuuttia, mutta se on silkkaa nautintoa. Isosta suihkujetistä ei koskaan näe Kreikan saariston ainutlaatuisuutta, koska ne lentävät niin korkealla.

Näkymä sai melkein herkistymään.

Tunnelmaa ei lainkaan pilannut vieressä innostuksesta pomppiva kreikkalainen isä, joka oli Ateenasta perheineen tulossa viettämään kesälomaa “kotisaarelle”. Hän tuntui tietävän jokaisen koneen tekemän mutkan ulkoa.

Saapuminen Ikarialle oli huisia. Olin onneksi niin keskittynyt kuvaamiseen, etten edes ehtinyt tajumaan, kuinka jyrkän mutkan kone teki lähestyessään saarta. Näin vain renkaan ja nopeasti lähestyvän rannan, jolta lyhyt kiitorata alkoi. Jarrustus oli nopea ja tehokas.

Ok, myönnän. Taksimatka kentältä Evdilokseen ei sujunut niin ihanasti. Andreas-niminen taksikuski pysähtyi matkan varrella tupakalle, jotta asiakas pääsisi ulos hetkeksi hengittämään. Lentokentältä Evdilokseen on autolla noin puolen tunnin matka ja se taittuu hyvin mutkaista vuoristotietä, joka nousee noin kilometrin korkeuteen. Yön nukkumattomuus alkoi siinä vaiheessa huippasta pahan kerran. Thanks God, etten vuokrannut autoa kentältä, siinä olisi tullut jo koti-ikävä…

Lentokoneessa mietin, kuinka ainutlaatuinen luonnonaarre Kreikan saaristo on! Ei ihme, että myyttiset jumalolennot seikkailivat juuri täällä.

Nyt jokaiselle pikkusaarellekin lennetään, mutta kuinka eristyneitä, persoonallisia ja myös omavaraisia saarten on täytynyt olla aikana, jolloin liikuttiin vain meritse. Jotain siitä tunnelmasta on onneksi jäljellä.

Tähän saarten luonteen vaihteluun ja oikeaan matkustuksen tunnelmaan perustuu saarihyppelyn viehätys tänäkin päivänä, luulen. Ikarialle tulokaan ei ollut ihan nopeaa ja helppoa.

Harmi, että talouskriisi ajaa nuoret viimeistään nyt pois kotisaariltaan.

Kreikkalaiset sanovat turismia pelastusrenkaakseen ja sitä se on, mutta toinen ulottuvuus on varmasti huoli saariston ekologisesta kestävyydestä. Siitä aion vähän myös kysellä tällä reissullani.

Ikarian olemus on karu. Tuntui kuin olisi Lapin tuntureille tullut. Englanninkielen taito asiakaspalvelussa on mitä on, eikä turistia välttämättä kohdella kuninkaallisena, toisin sanoen saari ei ole keskittynyt aivan tuohon turistin napaan. Se tuntuu oudolta, mutta toisaalta ihan mukavalta.

En suosittelisi näin ensinäkemältä Ikariaa ensi kertaa Kreikkaan matkaavalle, mutta paatuneelle Kreikka-fanille tämä voi olla hyvinkin silmiä avaava ja viehättävä paikka. Hiukan toki ärsytti, että hotelli ei löytänyt varaustani, jonka oli selvällä englanninkielellä tehnyt, vaan nakkasi minut sisarhotelliin.

Kova helle on Kreikassa hellittänyt. Veikkaan, että lämpöä on siinä kolmen kympin kieppeillä ja tuulee. Se aiheuttaa metsäpalovaaran ainakin tänne Ikarialle sekä naapuriin Samokselle. Luonnonvoimat alati läsnä. Kesäkuussa maa järisi. Vuonna 1993 oli taksikuskin mukaan niin paha metsäpalo, että 12 henkilöä menehtyi Ikarialla.

Ai niin, lupasin arvioida vähän lentoyhtiöitä. AirBaltic oli ok, siis ihan hyvä, mutta meni ja punnitsi käsimatkatavarani Helsingistä Riikaan. Laukku lensi ruumaan ja 40 euroa jouduin maksamaan lisää. Hki-Riika-väli meni ahtaassa koneessa. Riika-Ateena sen sijaan uudentuntuisessa, oikein mukavassa koneessa.

Aegean otti kaiken käsimatkatavaran kiltisti matkustamoon. Tarjosipa vielä mehua ja keksiä lyhyellä lennolla.

“Where is your husband?”

Kuva

Reissuun on enää neljä yötä. Matkasuunnitelmat tarkentuvat. Varasin eilen huoneen hotelli Atheraksesta Evdiloksesta niiksi kolmeksi yöksi, jotka vietän Ikarialla kielikurssin  ulkopuolella. Sain kivan budjettihinnan per yö. Hotelli on sama, jossa puolet kielikurssin tunneista järjestetään.

Näyttää raikkaalta hotellilta, ja siellä on myös allas…sitä ajatellen, että jos kovat helteet jatkuvat. 35 astetta näytti olevan tänään. Suomessa sen sijaan lämpötilat ovat romahtamassa 15 asteella…kääk! Kamala kesä. Aivan kuin toissa kesänä, jolloin lomallani ei paistanut päivääkään aurinko.

Suomessa lämpötila on romahtamassa jopa 15 asteella.

Evdilos on pieni satamakaupunki Ikarian pohjoisrannalla.

Autonvuokraussuunnitelmani joutuivat puntariin – onko tiiviin kielikurssin ohessa edes aikaa ajella saarta ristiin rastiin? Pakko myöntää myös, että hiekkateillä hiuspinnimutkat ja pystysuorat rotkot tien reunalla eivät välttämättä ole mun juttu, ainakaan, jos olen valvonut koko edeltävän matkustusyön….Taidan turvautua taksiin ainakin tuossa kohtaa.

Toki olen kruisaillut skootterilla ja autolla Kreikassa monta kertaa. Kerran aikoja sitten Lefkaksella minulle ei vuokrattu mopoa. Näin on. “Where is your husband”, vaan kysyttiin. Annoin sitten olla koko jutun…vaikka olisihan tuosta nyt voinut vähän suuttua.

Kreetalla ajelin yksin seitsemännellä kuulla raskaana kovassa ukkosessa ja satoi peukalonpään kokoisia rakeita (autolla). Taas kyseltiin husbandin perään. “Where is your husband”, puistelivat kreetalaisrouvat päätään. Sanoin, että muiden lastemme kanssa kotona.

Mutta Kreetalla olikin erittäin hyvät tiet.

Toivottavasti tällä reissulla ei taas kysellä aviomiestä turvaksi. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden Kreikan-matkaan, lupautumalla huolehtimaan lapsista. Aluksi harkitsin, että otan jonkun heistä mukaan, mutta lapset ovat jo saaneet matkailla tänä kesänä. Sain tämän matkan ihan itselleni ja se on huikeaaaa!

Koska Suomessa on tällainen sää, tulevaisuuden reissu-unelmat eivät myöskään hellitä. Ahneuttako?

Seuraava Kreikan matka, voisi suuntautua Meteoraan. Perheen kanssa taas haluaisin Parokselle, ja Kreetalle isomman poppoon kanssa…ja entäpä joogamatka Lesvokselle? Niin monta saarta, niin vähän aikaa!

 

Ikaria – odotan aitoa, tarunomaista Kreikkaa

Kuva

Elefteria i thanatos –  vapaus tai kuolema. Se on Kreikan motto sekä Nikos Kazantzakisin kirjan nimi.

“Vapaus tai kuolema” sopii motoksi myös  matkaajalle, kuollakseen vapautta kaipaavalle seikkailijalle. Minullekin. Toinen mottoni voisi olla: Elämä on lyhyt, vietä siitä niin paljon Kreikassa kuin voit.

Blogi käynnistyy varsinaisesti kreikan kielimatkalla Ikarian saarelle, jonne lähden 7.heinäkuuta illalla AirBalticin siivin. Lennän reissulla myös Aegean Airlinesilla, Transavialla ja Norwegianilla. Lupaan antaa näistä lahjomattomia arvioitani.

Ikaria ei ole perinteinen turistisaari, vaan hyvin omaa laatuaan.Odotan siloittelematonta Kreikkaa, villivihanneksia, paahtavia patikkapolkuja ja villejä aaltoja.

Ikaria sijaitsee noin tunnin lauttamatkan päässä Samoksen saarelta, siis myös hyvin lähellä Turkin rannikkoa. Lennän Ikariaan Ateenasta Aegean Airlinesilla.

Etenen blogissa  tunnelmista, maisemista, tilanteista toiseen Kreikan-matkoillani kuvin ja sanoin. En lupaa olla järjettömän kriittinen tai objektiivinen, vaan aina varauksetta hehkuttaa kohteen ihanuutta…no, ei sentään!

Siitä mikä on pielessä lupaan myös kertoa. Jotta blogissa olisi materiaalia muulloinkin kuin Kreikan-matkoilla, saatan tehdä syrjähyppyjä muualle maailmaan. Välillä matkustan yksin, välillä yhdessä perheeni kanssa.

Tietoa on myös luvassa muiden matkailijoiden päätösten tukemiseksi. Kohteita, ravintoloita, nähtävyyksiä, reittejä, aktiviteetteja, kirkkoja, historiaa, luostareita, ihmisiä. Kulttuuria, ruokaa ja kieltä.

Niin, kieltä…

Edessä uusi kieli, uusi saari ja uusi lentoyhtiö. Yllätysmomentteja riittää!

Ikariasta matkustan vielä Samokselle tapaamaan Karlovasin kaupungissa asuvaa ranskalaista ystävääni Virginieta, johon tutustuin viime syksyn Samoksen reissulla. Asun Karlovasissa Anema by the sea– majatalossa. Karlovasi on mielenkiintoinen pieni yliopistokaupunki. Toki Samosta aion tutkia muualtakin. Muun muassa juuri kunnostettu ja avattu Euphalinoksen tunneli on ohjelmassa.

Mutta ensin Ikariaan. Kielikouluni on Ikarian Centre. Se sijaitsee ylhäällä vuorella lähellä Arethousan kylää. Aion asua vajaat pari viikkoa vuorella kielikoulun majoitustiloissa. Reissuja sieltä ympäri saarta tehden mitä nyt pänttäämiseltä ehdin.

Otin sentään yhden hengen huoneen, vaikka yhteismajoitustakin olisi ollut tarjolla puolet halvempaan hintaan. Ei sentään tässä iässä enää…

Olen siis vihdoin päättänyt aloittaa kreikan kielen opinnot. Veri veti aloittamaan uutta kieltä ja mikäs sen sopivampaa kuin kreikka!

Nauttikaa Kreikasta kanssani!

PS:Kuvat muistuttavat viime vuoden ihanista matkoista Parokselle ja Samokselle.