Aivot narikkaan Ikarialla eli laiskamadon onnenpäivä

 

 

Evdilos

Mikä lomailijan onnenpäivä! Ei herätyskelloa, aikaa, kiirettä. Vain unelias helle ja vilpoinen Aegeanmeri. Tänään oli aika heittää aivot narikkaan Ikarian Evdiloksen Kerame-hotellissa. Ja se onnistui kohtalaisen hyvin!

Täällä nautti myös sisäinen erakkorapu. En puhunut kovinkaan monen ihmisen kanssa tänään.

Hotelli on alueen isoin ja sijaitsee jonkin matkan päässä Evdiloksesta. En vaivannut itseäni edes kylään asti kävelemään.

Kävelin karulle kivikkoiselle rannalle uimaan, olin sielläkin yksin, ja uppouduin hetkeksi lempiasiaani, eli valokuvaamiseen. Loput ajasta uiskentelin altaalla. Se oli melko pieni, mutta toimi. Hotellissa lomailee italialaisia, kreikkalaisia ja ranskalaisia.

Tottapuhuen tämä on aivan maaseutua. Kaskaat säksättävät ja aika viruu eteenpäin omaa miellyttävää tahtiaan. Jos olisin täällä hotellissa pidempään, olisi aivan pakko vuokrata auto, tai ainakin skootteri. Huomenna kuitenkin tsekkaan itseni ulos ja muutan vuoristoon kielikouluun. Alkaa opiskelu! Hyvästi laiskamato ja erakkorapu, jään ehkä kaipaamaan teitä.

 

 

Maailman kaunein saaristo tyrmää aamuauringossa

 

Saisinpa tähän kukonlaulun, kaskaiden sirityksen, rantaan vierivät aallot ja mopon pärinän taustaääneksi. Istun Ikarian saarella Kreikassa Kerame-hotellin parvekkeella, ja kuluneeseen vuorokauteen on kuulunut todellista matkustuksen tunnelmaa.

Aamulla mykistyin kuvatessani ihanaa kimmeltävää Aegeanmerta ja ainakin omasta mielestäni maailman kauneinta saaristoa. Pikkukoneella Ateenasta Ikariaan lentää noin 45 minuuttia, mutta se on silkkaa nautintoa. Isosta suihkujetistä ei koskaan näe Kreikan saariston ainutlaatuisuutta, koska ne lentävät niin korkealla.

Näkymä sai melkein herkistymään.

Tunnelmaa ei lainkaan pilannut vieressä innostuksesta pomppiva kreikkalainen isä, joka oli Ateenasta perheineen tulossa viettämään kesälomaa “kotisaarelle”. Hän tuntui tietävän jokaisen koneen tekemän mutkan ulkoa.

Saapuminen Ikarialle oli huisia. Olin onneksi niin keskittynyt kuvaamiseen, etten edes ehtinyt tajumaan, kuinka jyrkän mutkan kone teki lähestyessään saarta. Näin vain renkaan ja nopeasti lähestyvän rannan, jolta lyhyt kiitorata alkoi. Jarrustus oli nopea ja tehokas.

Ok, myönnän. Taksimatka kentältä Evdilokseen ei sujunut niin ihanasti. Andreas-niminen taksikuski pysähtyi matkan varrella tupakalle, jotta asiakas pääsisi ulos hetkeksi hengittämään. Lentokentältä Evdilokseen on autolla noin puolen tunnin matka ja se taittuu hyvin mutkaista vuoristotietä, joka nousee noin kilometrin korkeuteen. Yön nukkumattomuus alkoi siinä vaiheessa huippasta pahan kerran. Thanks God, etten vuokrannut autoa kentältä, siinä olisi tullut jo koti-ikävä…

Lentokoneessa mietin, kuinka ainutlaatuinen luonnonaarre Kreikan saaristo on! Ei ihme, että myyttiset jumalolennot seikkailivat juuri täällä.

Nyt jokaiselle pikkusaarellekin lennetään, mutta kuinka eristyneitä, persoonallisia ja myös omavaraisia saarten on täytynyt olla aikana, jolloin liikuttiin vain meritse. Jotain siitä tunnelmasta on onneksi jäljellä.

Tähän saarten luonteen vaihteluun ja oikeaan matkustuksen tunnelmaan perustuu saarihyppelyn viehätys tänäkin päivänä, luulen. Ikarialle tulokaan ei ollut ihan nopeaa ja helppoa.

Harmi, että talouskriisi ajaa nuoret viimeistään nyt pois kotisaariltaan.

Kreikkalaiset sanovat turismia pelastusrenkaakseen ja sitä se on, mutta toinen ulottuvuus on varmasti huoli saariston ekologisesta kestävyydestä. Siitä aion vähän myös kysellä tällä reissullani.

Ikarian olemus on karu. Tuntui kuin olisi Lapin tuntureille tullut. Englanninkielen taito asiakaspalvelussa on mitä on, eikä turistia välttämättä kohdella kuninkaallisena, toisin sanoen saari ei ole keskittynyt aivan tuohon turistin napaan. Se tuntuu oudolta, mutta toisaalta ihan mukavalta.

En suosittelisi näin ensinäkemältä Ikariaa ensi kertaa Kreikkaan matkaavalle, mutta paatuneelle Kreikka-fanille tämä voi olla hyvinkin silmiä avaava ja viehättävä paikka. Hiukan toki ärsytti, että hotelli ei löytänyt varaustani, jonka oli selvällä englanninkielellä tehnyt, vaan nakkasi minut sisarhotelliin.

Kova helle on Kreikassa hellittänyt. Veikkaan, että lämpöä on siinä kolmen kympin kieppeillä ja tuulee. Se aiheuttaa metsäpalovaaran ainakin tänne Ikarialle sekä naapuriin Samokselle. Luonnonvoimat alati läsnä. Kesäkuussa maa järisi. Vuonna 1993 oli taksikuskin mukaan niin paha metsäpalo, että 12 henkilöä menehtyi Ikarialla.

Ai niin, lupasin arvioida vähän lentoyhtiöitä. AirBaltic oli ok, siis ihan hyvä, mutta meni ja punnitsi käsimatkatavarani Helsingistä Riikaan. Laukku lensi ruumaan ja 40 euroa jouduin maksamaan lisää. Hki-Riika-väli meni ahtaassa koneessa. Riika-Ateena sen sijaan uudentuntuisessa, oikein mukavassa koneessa.

Aegean otti kaiken käsimatkatavaran kiltisti matkustamoon. Tarjosipa vielä mehua ja keksiä lyhyellä lennolla.

“Where is your husband?”

Kuva

Reissuun on enää neljä yötä. Matkasuunnitelmat tarkentuvat. Varasin eilen huoneen hotelli Atheraksesta Evdiloksesta niiksi kolmeksi yöksi, jotka vietän Ikarialla kielikurssin  ulkopuolella. Sain kivan budjettihinnan per yö. Hotelli on sama, jossa puolet kielikurssin tunneista järjestetään.

Näyttää raikkaalta hotellilta, ja siellä on myös allas…sitä ajatellen, että jos kovat helteet jatkuvat. 35 astetta näytti olevan tänään. Suomessa sen sijaan lämpötilat ovat romahtamassa 15 asteella…kääk! Kamala kesä. Aivan kuin toissa kesänä, jolloin lomallani ei paistanut päivääkään aurinko.

Suomessa lämpötila on romahtamassa jopa 15 asteella.

Evdilos on pieni satamakaupunki Ikarian pohjoisrannalla.

Autonvuokraussuunnitelmani joutuivat puntariin – onko tiiviin kielikurssin ohessa edes aikaa ajella saarta ristiin rastiin? Pakko myöntää myös, että hiekkateillä hiuspinnimutkat ja pystysuorat rotkot tien reunalla eivät välttämättä ole mun juttu, ainakaan, jos olen valvonut koko edeltävän matkustusyön….Taidan turvautua taksiin ainakin tuossa kohtaa.

Toki olen kruisaillut skootterilla ja autolla Kreikassa monta kertaa. Kerran aikoja sitten Lefkaksella minulle ei vuokrattu mopoa. Näin on. “Where is your husband”, vaan kysyttiin. Annoin sitten olla koko jutun…vaikka olisihan tuosta nyt voinut vähän suuttua.

Kreetalla ajelin yksin seitsemännellä kuulla raskaana kovassa ukkosessa ja satoi peukalonpään kokoisia rakeita (autolla). Taas kyseltiin husbandin perään. “Where is your husband”, puistelivat kreetalaisrouvat päätään. Sanoin, että muiden lastemme kanssa kotona.

Mutta Kreetalla olikin erittäin hyvät tiet.

Toivottavasti tällä reissulla ei taas kysellä aviomiestä turvaksi. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden Kreikan-matkaan, lupautumalla huolehtimaan lapsista. Aluksi harkitsin, että otan jonkun heistä mukaan, mutta lapset ovat jo saaneet matkailla tänä kesänä. Sain tämän matkan ihan itselleni ja se on huikeaaaa!

Koska Suomessa on tällainen sää, tulevaisuuden reissu-unelmat eivät myöskään hellitä. Ahneuttako?

Seuraava Kreikan matka, voisi suuntautua Meteoraan. Perheen kanssa taas haluaisin Parokselle, ja Kreetalle isomman poppoon kanssa…ja entäpä joogamatka Lesvokselle? Niin monta saarta, niin vähän aikaa!